Desthea.com - Neiti Näkymätön

Törmäsin Green life for a fashion freak -blogissa tällaiseen haasteeseen, jossa ideana kertoa mitä kaikkea on lainannut toisille ja mitä itsellä on muilta lainassa. Kyllähän tohon lopulta itsekin keksi sitä sun tätä, varsinkin sellasta "ikuisuuslainassa" olevaa tavaraa..

(Kuvana tuore yritys kuvata pilvistä kuutamoa..)

Juttu jatkuu

Olen periaatteessa ihan "hyvä" soittelemaan erilaisiin paikkoihin (virastot sun muut) eikä mulla ole mitään ongelmaa asiani esittämisessä selkeästi, mutta että voikin olla siitä huolimatta rasittavaa ajatus siitä että täytyisi soitella jostain asumiseen liittyvistä asioista.

Juttu jatkuu

Taas näitä hömppämeemejä.. mutku..
Tän bongasin Andralta.
Kuvassa näkymää parvekkeelta eräältä aamulta kun aurinko oli just nousemassa kaupungin ylle. Bongaa kuu kuvasta.

Juttu jatkuu

Olen melkein unohtanut postata näitä kuvia Paimion sairaalasta. Alvar Aaltohan suunnitteli kyseisen laitoksen vuoden 1930 paikkeilla. Kaikki funkkishenkinen - ja varsinkin Aallon - arkkitehtuuri on mielestäni äärettömän kiehtovaa. Suomi on jopa ehdottanut Paimion sairaala-aluetta Unescon maailmanperintöluetteloon.

Minun kuvani eivät ole läheskään yhtä upeita kuin Neljän Ruusun "Uusi aalto" -levyn kansilehdissä olevat, mutta ehkä ihan jees kuitenkin..

Nää erikoiset ulkovalaisimet on kans jänskiä.

»Muoto on mysteeri joka väistää määritelmiä mutta antaa ihmiselle hyvän olon.» (Alvar Aalto)

Sain Midinetiltä tuon vähän joka puolella jo pyörineen haasteen listata omia omituisia tapoja. No mikäpä sen mukavampaa kuin listata omia omituisuuksia, niitähän yleensä kyllä riittää. Kunhan vaan keksisi vielä ne julkaisukelpoiset sellaiset, heh..

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä tekemään samoin. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Juttu jatkuu

Lisää syystunnelmia. Tällä kertaa syksyisen värisiä puita ja pensaita Raision maisemista. Tykkään ottaa tietynlaisista kohteista tuollaisia rajattuja kuvia joissa näkyy pelkkää "väripintaa" tai miten sen nyt sanoisi. No, kuvistahan sen idean näkee, ehkä.. Innostus taisi saada alkunsa aikoinaan koulun pinta-kurssilta jossa otettiin vähän tuontapaisia kuvia.

Onpas tällä puolella taas päässyt vähän postaustaukoa muodostumaan, hups.. No, ei se kai niin vaarallista ole. Tässä nyt muutamia syksyisiä puutarhaotoksia.. Siirtolapuutarhalta Vantaalta..

BTW, jos joku haluaa joskus käyttää esim. tämän tyyppisiä ottamiani luonto-, maisema- tms. kuvia johonkin niin se on (tod.näk.) ihan ok, kunhan vaan ensin kysyy lupaa.

Nyt soi: Rihanna - Good girl gone bad (2007)

Eilen päämäärättömällä ajelulla Naantalissa törmättiin sattumalta tuollaiseen. Ja melko nopeasti tajusin kylteistä ja muutenkin tutun oloisesta ympäristöstä, että mähän olen ollut tuolla ennenkin. Porhonkallion ravintola, mitä ihmettä sille on tapahtunut? Tuolla käytiin aina kesäisin veneellä kun olin lapsi. Ranta ja venesatama näytti olevan melko entisellään mutta ravintolarakennus näytti siltä että se on hylätty aivan sellaisenaan jo kauan sitten (ikävä konkurssi tms.?) ja sen jälkeen vandalisoitu aivan totaalisesti. Surkean näköistä. Ei kyllä samaksi meinaa tunnistaa tuota autiota rähjäistä röttelöä kun muistelee millainen vilkas ja mukava perhekeskus se joskus oli. Kummasti se aika kuluu..

Auto- ja liikenneasioita taas.. yksi lempiaiheistani kai..

Sain taas tuollaisen. Huoh. Nyt siis jo toinen minuun suotta tuhlattu postimerkki. Ja kun ne postimaksutkin taas kuulemma nousee niin kyllä olis syytä tuonkin kansalaisaktivistin ottaa jo se silmä käteen. Huvittavana lisänä tuo raskauttava asianhaara: rikkomuksen toistuvuus. No daa hei. Raskauttava asianhaara: idiotismin toistuvuus..? Siis oikeesti, tyyppi pitää oikeen tosissaan kirjaa asiasta. Että ei sitten parempaa tekemistä ole tullut mieleen..?

Sitten toiseksi mua ärsyttää tyypit jotka ajaa fillarilla jalkakäytävällä! Tätä näkee jatkuvasti. Ja lähes joka kerta myös tuntuu että jää alle ellei väistä tai ole varuillaan. Argh.

Kolmanneksi, miksi autosta pitää palaa lamppuja koko ajan..? Katsastuksesta on turha kuvitella selviävänsä ilman jotain turhanpäiväisiä pikkumerkintöjä, siitä kyllä pitävät huolen rekisterikilven valot kumppaneineen. Ja tässäkään vaiheessa on turha kuvitella, että pelkkä polttimoiden vaihto auttaisi. Ehei, tietenkin siellä täytyy olla jotain kosketushäiriöitä ja muita mystisiä vikoja joiden vuoksi ne pahuksen lamput eivät toimi. Huooh. Kai poliiseille voi selitellä jotakin? "Oon mä ne vaihtanu, mitä eix ne muka toimi?"

Tähän kohtaan voinkin luontevasti kehua omaa "edistymistäni" autonhuoltoasioissa. Vastikään piti vaihtaa toinen etulamppupolttimo ja isäni kieltäytyi sitä tekemästä (ei muka uskaltanut semmosia sorkkia, hoh). Meni hermot siihen että pitää aina pyytää miehiä hoitamaan noi hommat (kun ei sekään näköjään auta) joten otin ja vaihdoin sen itse. Vähänkö olin ylpeä. Jee, tästä lähtien tämä tyttö vaihtaa omat hooseiskansa itse. Ei tartte auttaa. Hih. No joo, aika köyhää, mutta on sekin alku..

Tänään on kieltämättä ollut hieman uupunut olo. Viikonloppu meni, no, bilettämiseksi ja ryypiskelyksi, mistä huolimatta olin kuitenkin lauantaina töissäkin. Eilen tuli käytyä Porissa ajelemassa ja sen päälle vielä illalla olin piiitkästä aikaa tanssitunnilla. Ja on kyllä ihme ettei ole lihakset kipeenä tänään, voi luoja mitä rääkkiä. Polvi uhkasi taas eilen alkaa reistailemaan mutta on kuitenkin toiminut suht kiltisti tänään. Unet on jääneet hieman vähemmälle lähipäivinä, viime yönä sentään tuli tarpeeksi nukuttua.

Ja tänään taas töissä. Päivä sekä alkoi että päättyi "lupaavasti". Nimittäin aamulla lähtiessä hissi ei toiminut (asun 7. kerroksessa..) ja illalla töiden jälkeen sitten ihmettelin kun auto tuntui hitusen oudolta ajaa ja havaitsin, että toinen takarengas on tyhjä.. Itse työpäivä sentään oli ihan mukava, vaikka olikin ihan hullun hikinen härdellipäivä tänään. Eipähän ainakaan tullut aika pitkäksi.

Kotona hikiset vaatteet pois, tuuletin päälle ja jääkaapille (nälkä). Tietysti olisi se sata ja yksi hommaa hoidettavana kun viikonloppukin meni niin viihteen puolelle. Jos nyt kuitenkin koittaisi myös hieman hengähtää ja lepuuttaa jalkoja.. rauhallisempia päiviä tiedossa.. voisi nyt vähän vaikka jumittaa tässä koneella Lidlin suklaarusinoiden ja poikaystävän tekemän sangrian kera..

Ihmismieli on omituinen ketkuilija. Mikä siinä on että niitä vanhoja asioita pitää kaivella ja nostella jostain syövereistä haikeuskortteja esiin tietyissä tilanteissa? Miksi jokin osa ei tunnu koskaan päästävän irti menneisyydestä? Ihmisiä tulee ja menee, mutta yksi heikko kohta ylitse muiden tuntuu olevan ne entiset.

Juttu jatkuu

Törmäsin tänään "ala-aulassa" OP-kiinteistökeskuksen välittäjään joka tuli kanssani samaa matkaa ylimpään kerrokseen ja kävi ilmi että hän yrittää kaupitella naapurikämppääni. Pääsin sitten samalla katsomaankin kyseistä myynnissä olevaa kaksiota, oli ihan mielenkiintoista. Välittäjä kyseli kovasti kaikkea asumisviihtyvyydestä ja tietysti avuliaana selitin ummet ja lammet yläpuolen pyykkituvan lorinoista ja alakaraokebaarin ylös asti kantavista joilotuksista. Hih hih. No olinpa ainakin rehellinen. Eikä ne äänet minua häiritse. Jotain toista tietysti ehkä saattais häiritäkin..

Juttu jatkuu

Ensinnäkin melskaamiskulttuurista.. Häiritsevä äänenkäyttö julkisilla paikoilla tuntuu olevan aina vaan yleisempää. Hiljaa oleminen kirjastossakin taitaa olla nykyään lähinnä vanhanaikainen vitsi. Eikä kukaan enää edes ihmettele tai pahastu jos jonkun kännykkä soi kirkossa hautajaisten aikana. Nykyään leffaan menokin hieman arveluttaa kun täytyy pelätä että ne pahimmat kuulumisien vaihtajat tai muuten vaan hihittelijät osuvat johonkin lähipenkeille. Kyllä tekis mieli tuollasille karjasta että turvat tukkoon ääliöt. Ja eipä unohdeta niitä julkisilla paikoilla suureen ääneen puhelimeen kailottajia. Miksei enää osata olla missään hiljaa?

Toiseksi asiakaspalvelijoista.. Olen miettinyt tätä asiaa paljon varsinkin sen jälkeen kun itsekin aloitin asiakaspalveluduunit. Että miten oikeastaan on edes mahdollista, että asiakaspalveluhommissa on nyrpeää ja epämotivoitunutta porukkaa? Tiedän asiakaspalvelijoita joista tehdään säännöllisesti valituksia eikä siltikään lähde näiltä työpaikka alta. Mikä pomoja vaivaa, ovatko he jonkin sortin masokisteja vai?
Omasta kokemuksesta voin myös todeta, että tiedän kyllä, jotkut asiakkaat ovat todella hankalia ja ärsyttäviä. Asia on kuitenkin niin että kaikkia pitäisi kuitenkin tasapuolisesti palvella vaikka miten ketuttais. Jos tämä tuntuu ylivoimaselta niin kannattaa vaihtaa alaa. Itselle ei tulis mieleenkään olla hankalillekaan asiakkaille ilkeä tai jättää heitä palvelematta, pelkäisin saavani heti potkut. Miksiköhän siis jotkut eivät ilmeisesti tällaista pelkoa lainkaan tunne?

Liikenteessä törmää jatkuvasti epäkohtiin joista tekis mieli kirjottaa mut sit ne jutut tahtoo unohtua kun ei heti laita muistiin. Tässä nyt muutama näin äkkiseltään mieleen tullut pointti:

¤ Ryhmittyminen, kun on kaksi kaistaa
Etenkin epämääräisissä risteyksissä joissa mahtuu olemaan kaksi autoa vierekkäin mutta kukaan ei oikeastaan tunnu varmaksi tietävän onko siinä kaksi kaistaa vai ei. No joka tapauksessa, oikeaan reunaan ryhmittyneellä on kai tietääkseni etuajo-oikeus, tai siis jos on ylipäätään menossa suoraan, tulisi ryhmittyä oikealle. Mutta käytännössä on aivan yks ja sama kumpaan reunaan ryhmittyy; jos olet oikealla, takana tuleva koukkaa vierelle tyyliin jes pääsen vasemmalta ohi, ja jos olet vasemmalla niin.. oikealta kiilataan ohi. Hauskin temppu on jäädä sen verran keskelle, että kummallekaan puolelle ei mahdu, mutta silloinkin autonkeulat yrittävät kummallisesti kurkkia sieltä kulmien takaa ja puskea johonkin väliin. Pyrkyrit prkl.

Juttu jatkuu

Tiskin takana huomion keskipisteenä hääriessä ei voi olla pohtimatta mitä ihmiset mahtaa minusta ajatella. Jotkut katsoo hieman säälien ja yrittävät olla kauhean avuliaita. Jotkut kääntyvät suoraan vanhemman myyjän puoleen, mutta tämä lienee lähinnä ikäkysymys, onhan se vanhempi myyjä usein kokeneempi ja pätevämpi. Sitä minkä ikäiseksi minut sitten arvioidaan, on vaikea sanoa. Jotkut höppänät luulevat ensin lapseksi ja muodostuu kiusallisia tilanteita.

Sitä on jatkuvasti ehkä turhankin tietoinen omista maneereistaan ja mahdollisista virheistään. On jotenkin kiusallista kurkotella ja pinnistellä asiakkaan valvovan silmän alla. Kyllähän ne sen näkee ettei kaikki suju aivan yhtä kätsysti kuin normaalisti. Kyllähän ne näkee että mun on vaikeampi ylettyä, vaikeampi liikkua, vaikeampi nostella painavia juttuja. Kyllä ne näkee millaiset kädet mulla on. Kyllä he tajuavat, että joutuvat toisinaan ottamaan tavaroita hyllystä itse koska minä en ylety. Ei nää mitään salaisuuksia ole. Mutta mitä he siitä sitten ajattelevat? Vai ajattelevatko mitään? Onko läsnäoloni lohdullista vai ahdistavaa?

Juttu jatkuu