Se haastava ulkoilu..
Kirjoittaja Desthea
2 Heinä, 2008
| Muotimissio, Välihömppä
878 lukukertaa | 4 kommenttia »
Tiistai-ilta. Olen saanut kutsun lähteä kaverin ja hänen siskonsa kanssa baarikierrokselle. Kaveri on lähdössä viikon päästä inttiin. Eli nyt pitää bilettää.
Laittautuminen on yhtä hankalaa kuin muulloinkin nykyään. Vaatehuoneen hyllyt pursuavat vaatteita mutta mikään ei tunnu kivalta tai sopivalta. Miten ihmeessä lempparivaatteeni ovat yhtäkkiä itsetehdyt, kohta kai jo loppuunkulutetut liituraitahousut ja musta avonainen toppi jonka olen haalinut mukaani jostain "ota tästä ilmaiseksi" -tyyppisestä läjästä ja jossa jo paikoitellen elastaanikuidut repsottavat enemmän kuin laki sallii? Mites ne muut kivat vaatteet joita on tullut keräiltyä kirppareilta ja muualta, miksei ne kertakaikkiaan vaan tunnu yhtään sopivilta?!
Jatkoa:
Kaikki ne värikkäät verkkotopit sun muut, missä se sisäinen hiphoppari nyt piileskelee kun pitäisi laittautua harvinaista uloslähtöä varten? Miksi sitä valitsee mieluummin jotain (turvallisen?) graafisen mustavalkoista joustovyöllä höystettynä? Miksei uskalla revitellä? Miksei voi yhtään relata vaikka tietää illan seurueessa olevan myös yksi lilatukkainen henkilö (joka tosin ei ollutkaan enää kohdatessa lilatukkainen mutta kuitenkin!)?
Päädyn pukemaan ylleni (mm.) hopeaverkolla somistetun narutopin, jonka turhan avaraan pääntiehen olen itse lisännyt mustasta trikoosta "sensurointiosan", vain huomatakseni että sensurointi olisi voinut olla hieman tehokkaampaakin. Toppi jää edelleen hyvin paljastavaksi eli toisin sanoen raskausarvet loistavat varmasti kilometrin päähän. Harmi vaan että en ole sovittelijatyyppiä, eli siis sellaista joka kokeilisi monia eri asukokonaisuuksia päälleen ennen uloslähtöä. Olen laiska. Kun saan päähäni jonkin kokonaisuuden, sen on parempi toimia, sillä harvemmin jaksan ruveta enää vaihtamaan. Vaikka ei olisikaan mielestäni ihan täydellistä, tyydyn siihen ja "alistun kohtalooni".
Mielessäni pyörii vaan ne moninaiset mm. muotiblogeista "opitut" jutut. Liian avonainen toppi povekkaalla näyttää halvalta, niin ne sanovat. Muttakun satun tykkäämään avonaisista topeista. Voinko siis käyttää niitä? Isotätini mielipidettä ei kysytä, se saisi varmaan slaagin. Näen jo mielessäni miten nypin illan mittaan vainoharhaisena topin reunaa ylemmäs vähän väliä. Varmaankin jo tässä vaiheessa päätän alitajuisesti, että on ehkä parempi vetää lärvit niin ei tarvitse niin paljon murehtia kyseistä(kään) asiaa.
Peitän naamasta punaiset näpyt peitevoiteella ja sudin tavanomaisen hutikoidusti puuteria sinne tänne. Define-a-lashin jojoharja pongahtaa hylsystä ihan odottamattomalla tavalla, vaatii vielä totuttelua tää kumiharjasysteemi. Perinteinen pikameikkini on nopeasti valmis. Mietin, että ottaisin asun lisukkeeksi päähän vielä punaiset aurinkolasini (olenhan sentään suuntaamassa alkuun terassille) mutta unohdan koko asian pohtiessani jaksaisinko viedä samalla roskapussin vai en. No, tulipa ainakin roskat vietyä.
Matkalla tarkkailen vastaantulijoita, tuijottavatko he mahdollisesti liian antoisaa kaula-aukkoani? Kävelykadulla on onneksi äärettömän hiljaista. En löydä seuruettani terassilta lilan tukan perusteella koska kyseinen tukka ei olekaan enää lila. No siskonsa punainen tukka onneksi auttaa asiaa. Juon tiskiveden makuista limesiideriä koska se on tarjouksessa. Seuraavassa baarissa jo tanssitaan ja ollaan muutoinkin fiiliksissä. Törmään peruskouluaikaiseen tuttuun ja pystytetään kunnon riparimuistelot. Intensiivinen hikka meinaa iskeä pariin otteeseen mutta saan sen pois pidättämällä hengitystä. Onnistun käymään illan aikana peräti kahdessa lukottomassa vessakopissa ilman että kukaan nykii kesken kaiken ovea.
Hoen vastaantuleville tutuille etten muista koska oisin viimeks ollut niin sekaisin. Niin, tämä kaikki siis peräti muutaman siiderin jälkeen, öhm. Ihmettelen kun baarissa tulee valoisaa. Aijaa, valomerkki. No höh. Jonotan kärsivällisesti (muka kaamea nälkä) tuhottoman pitkän ajan SemiBurgerilla ja syön kadulla makkaraperunoita Hitchcockin linnut seuranani. Kaverini heittää lokeille pari suupalaa mistä joku tyyppi intoutuu haukkumaan kaveriani tyhmimmäksi ihmiseksi mitä on aikoihin nähnyt. Raahaudun kotiin, kirjoitan tämän tekstin ja.. seuraavaksi kömmin epäilemättä lämpimän peiton alle kuorsaamaan, ja ehkä sitten äimistelen vaikkapa tätä tuottamaani ajatuksenvirtaa aamulla kun herään. Mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!
4 kommenttia
Mulle hameen laittaminen meinaa jo juhlapukeutumista, arvaa hämääkö olla hame päällä kun tuntee olevansa ylipukeutunut, vaikka muista ei varmaan näytä juuri miltään.... :D
Mun pöllöpaita, se hupullinen, on kanssa jotenkin aika antelias. Välillä täytyy kiskoa ylöspäin.. Kerran mietin pussissa että mitä tuokin tyyppi tuijottaa, mutta kotona havaitsin että paitahan on oikein antelias.... :D Vaikkei mulla mitään ryntäitä olekaan, niin jos about kuppien "välikangas" (se mikä siis on kuppien välissä ääh) niin kai se on liikaa? :D
Jose: hih, kiva että tykkäsit, ja kiitos vaan itsellesi! Ja tsemppiä nyt koitoksiin..! ;)
Johanna: joo se on jännä että joistain vaatekappaleista kehittää ajan kuluessa mielessään ihme neurooseja tyyliin että jokin on liian juhlavaa/huomiotaherättävää tms. koska ei yleensä pukeudu niin.. ja sitten tyytyy aina johonkin tuttuun ja turvalliseen, mitenkähän siitä kierteestä pääsis irti..? ;)
Kommentoi
| « Designia dödöhyllyllä.. | Suunnittelijan alkujen antia.. » |

