Ihanaa materiaa..
Kirjoittaja Desthea
3 Huhti, 2008
| Huomiopointti, Shoppailupäiväkirja
530 lukukertaa | 9 kommenttia »
Pakko se on välillä itsekin myöntää että materia on aika ihanaa. Tai no ainakin palkkapäivänä yleensä sisäinen pieni materialisti hyökkää esiin jostain piilostaan, heh. Yksi varmoja kevään merkkejä on se, kun tekee mieli hankkia uusia aurinkolaseja. Oma kiintiöni tälle keväälle taitaakin olla jo täysi, tullut ostettua kahdet lasit tällä viikolla. Lisäksi tuli vietettyä harvinaisen keskittynyt tovi myös marketin meikkihyllyn edessä. ![]()
Jatkoa:
Tänä keväänä saakin aurinkolaseilla hullutella oikein toden teolla. Koko on edelleen suuri mutta malli saakin sitten olla ihan mitä tahansa. Ihana uusi villitys on lisääntynyt värien ja kuosien käyttö lasien kehyksissä, sekä kaikenlaiset kivat pikku yksityiskohdat. Keräsin tuohon kollaasiin muutamia hauskoja laseja.
Tämän viikon ensimmäisen lasihankintani tein niinkin trendikäässä paikassa ku Tarjoustalossa.
Sovittelin useita kivoja malleja mutta päädyin noihin ruskeisiin pleksimäisiin laseihin koska ne istuivat päässäni ehkä paremmin kuin mitkään lasit ikinä. Mulla on usein ongelmia lasien istuvuuden kanssa, ne tahtovat asettua vinoon mun kasvoilla. Lasit maksoivat 9,95 € eli ei paha.
Jatkoin "trendikkäällä" linjalla ja ostin seuraavat lasit TA-Muotiasu -nimisestä "muoti"putiikista, jossa myydään paljolti sellasia nk. fiorella/basaarivaatteita (tai mikskä nyt kukakin haluaa kutsua, heh). Itse kyllä pengon mielelläni tuollasetkin paikat läpi, koska niistä voi tuurilla tehdä kivoja ja edullisia löytöjä joita ei sitte kävele jokaisen päällä vastaan. Tällä kertaa löysin nuo aivan ihanat punaiset aurinkolasit (15 €). Kivat yksityiskohdat tossa sivuilla, vähän samaan tyyliin ku parissa aiemmassa Terranova-kuvassa näkyvissä pinkeissä laseissa. Vetää näkymät melko punertavaksi kun nää laittaa silmille. Pitäiskö todeta silleen yhtä kotimaista lempparileffaani lainaten, että "maailma on tosi v**tu sairaan kaunis". ![]()
Myös meikkiostoksia tein tuolla Tarjoustalossa, mikäpä siinä kun valikoima on hyvä ja hinnat suht edullisia. Rikoin nyt tosin hieman periaatteitani ja ostin yli kymmenen euroa maksavan ripsivärin. Tuo Maybellinen Define-A-Lash maksoi nimittäin 11,50 €.
Ajattelin testata nyt sitten ensimmäistä kertaa kumiharjaa. Vielä en tosin oikein osaa sanoa onko tuo hyvä vai ei, vasta kerran ollut ripsissä.
Seuraavaksi nappasin mukaani ihan hetken mielijohteesta tuollaisen Rimmelin Recover-peitevoiteen, maksoi jotain kuutisen euroa muistaakseni. Ja siinä kyllä tein yllätyksekseni niin nappioston että ihan hymyilyttää kun ajattelee! Aivan loistavaa tavaraa, miks ihmeessä en oo aiemmin kokeillut tommosta?! Levittyy pehmeästi, häivyttyy nätisti ja peittää silti todella hyvin, ja sävykin sopiva. Yay.
Lisäksi hamstrasin uuden "teinipuuterin" eli vakiokäytössä olevan Anytimen meikkipuuterin.
Ja hei Nelliina, sain nyt sitte kuitenkin tuon YR:n Deligloss-huulikiillon (mukana kuvassa yllä) josta kirjoitit, mutsille oli nimittäin kyseinen lahjus tullut ja minäpä sit omin sen itselleni! Sävy on tosin mun makuun aika ärtsypunainen mutta vois se kai joihinkin asuihin sopia.. ![]()
Ei materialismia ilman laukkuja. Katsokaa minkä ysärihelmen löysin Pelastusarmeijan kirppikseltä! Hahaha. Tuo kukan kohta tuossa on peräti puhallettava! Ihanan kitschiä, tota täytyy kyllä käyttää kesällä. ![]()
Toisena löytönä samaisesta paikasta ruskea pikkulaukku ihanilla yksityiskohdilla. Laukku on keinonahkaa mutta nostalgisesta lookista ja työstöstä päätellen kuitenkin vanhahko, voisi ehkä olla jostain 70-luvulta. Korjatkaa jos tiedätte paremmin. Laukku on joka tapauksessa ihana! 
9 kommenttia
Tuu käymään joku päivä!
Nelliina: hehe, mitäs pienistä, en itse asiassa edes huomannut heti! ;D
Kiitos Rimmel-vinkeistä, pitääkin ehkä joskus kokeilla.. ;)
Joo toi on kyllä varmasti totta että kaikista hintaluokista löytyy niitä floppejakin. Kun tuntuu että nykyään rahastetaan niin paljon jo pelkillä hienoilla pakkauksillakin. Ite kun ei oo tullu oikeestaan mitään kalliimpia merkkejä edes testattua, ja joskus mietityttää oiskohan ne paljon parempia, ni on varsin huojentavaa kuulla "ammattilaisten" mielipiteitä asiasta.. ;)
Toi peitevoide kuulostaa hyvältä.. Taidan kokeilla jossain vaiheessa. :)
Kommentoi
| « Trendien parissa.. | Kevättoiveita.. » |








