Kategoria: Shoppailupäiväkirja
Lunta ja fiiliksiä..
Kirjoittaja Desthea
21 Marras, 2008
| Välihömppä, Shoppailupäiväkirja
1805 lukukertaa | 3 kommenttia »
Eilen aamulla oli sitten talvi tullut Turkuun. Minäkin tätä samaa nyt täällä vielä mattimyöhäsenä toitotan, tuntui nimittäin lumentulo olevan eilen melko yleinen (ilon) aihe blogeissa kautta etelä-Suomen.
Se jäätyneen paksun lumikerroksen raaputtaminen pois auton päältä ei kyllä ollut niin hirveän hauskaa puuhaa. Ja ajaminen tuntui aluksi ihan kauhealta mutta yllättävän nopeasti olosuhteisiin taas tottui. No, pahin tuskin on siltikään vielä takana.. ![]()
Kummallista miten ennen inhoamani kulta on päässyt aavistuksen verran hiipimään tyyliini mukaan. Tilasin kokeeksi Yves Rocherilta pikkupullon jonkinmoista kultakynsilakkaa, sitä testailen seuraavaksi. Kuvassa näkyvät kultaniitit olen haalinut erinäisistä ompelutarvikeliikkeistä. "Kuvausalustana" toimivat kirppikseltä ostamani liituraitahousut jotka odottavat työpöydällä modausta. Kuvassa oleva blingbling-pelikorttikaulakoru on myynnissä nettiputiikissani.
Kerroin vähän aikaa sitten messupostauksessa S.T.A.M.P.S.-kelloista ja niitä myyvästä somaNet-nettiputiikista. Nyt minulla on ikioma Stamps-kello, Army Star -kellotaululla, joka on itse asiassa tummanvihreä eikä musta kuten kuvassa näyttää. Kellon alla yöpöydällä odottaa lukijaansa Tuula Poutasuon Farkkukirja, jonka olen haalinut jostain halpakirjamyynnistä, samoin kuin kyseisen kirjan alta kurkistelevan Kamut-sarjakuvakirjan (suosittelen!). ![]()
Tämänpäiväisen asun elementtejä lähikuvassa. Eli asuun kuuluivat siis mm. lempparini Fransan mallirekkiliivi ja lippuprinttinen kirppisverkkotoppi. Päätin muuten tehdä "boikottijakson" jälkeen viimein comebackin Tyylitaivaaseen ja kävin ensitöikseni näin yön tunteina kätevästi spämmäämässä koko paikan täyteen "rästikuviani"... Please forgive me guys. 
Vähän ostosta ja asua..
Kirjoittaja Desthea
15 Marras, 2008
| Shoppailupäiväkirja, Omat asut
1795 lukukertaa | 4 kommenttia »
Kävin tutkiskelemassa UFFin uutta "talvivalikoimaa" ja mukaan lähti muutama asuste. Supermuhkea ja -lämmin kaulahuivi on tehty pumpulinpehmeästä "höttölangasta" jossa on vuorotellen paksumpia ja ohuempia kohtia. Tulee ehkä vähän sellanen turkismainenkin efekti noista "hännistä", olkoon nyt sitten vaikka minun osuuteni syksyn keinoturkisvillitykseen. Toisena punainen tikkikangaslaukku; ihan tollanen perus sporttitylsyys mutta juuri sopivan kokoinen vetääkseen sisäänsä välttämättömien pikkutavaroiden lisäksi tarvittaessa myös kameranmöhkäleeni ja jotain muuta pientä extraa. Näyttää muuten kuvassa kylläkin jotenkin suuremmalta kuin todellisuudessa on.
Pari jänskää joustovyötäkin onnistuin taas sieltä äärimmäisen takkuisesta vyökasasta kaivelemaan. Toisessa hieno mustahopeinen solki ja toinen onkin tosi erikoinen, superleveä tapaus jossa "solkena" toimivat etuosan punaiset krokokuvioiset keinonahkaläpsykkeet jotka pujotetaan "toistensa välistä" ja suljetaan neppareilla. Sopivan ufo tapaus.
Lisäksi löysin vielä yhden pienen joululahjan kaverille.
Pari asua vielä. Tumma asu on isänpäivältä; siinä housut itsetehdyt ja yläosat second handia paitsi alla joku henkkamaukkatoppi, kaulakoru Lindex, korvikset Glitter. Laukkuna on lähipäivinä toiminut tuo aikoinaan Fidalta ostamani musta lakeripintainen minireppu jonka muutin "olkalaukuksi" muokkaamalla hihnoja. Vetoketjut ovat ehdottomasti kyseisen laukun se juju.
Toisessa kuvassa näkyy meikäläisen lisäksi vähän myös oranssisävytettyä vessaani. Asussa farkut vanhat, yläosat second handia, korut Glitteristä ja harmaa joustovyö alunperin Zarasta, soljen vaan olen vaihtanut.
Tribal dance..
Kirjoittaja Desthea
10 Loka, 2008
| Meemitys, Shoppailupäiväkirja, Elämä on
1286 lukukertaa | 2 kommenttia »
Perjantai-illan höpinöitä. Auton keskuslukitus päätti lakata toimimasta. Autoon pääsee sisälle vaan hanttarin puolelta (pitkä juttu). Käteviä noi nykyaikaset sähkösysteemit, siis kunnes ne hajoaa.. Vähän nyt viikonlopun suunnitelmat kysymysmerkkinä, oli meinaan tarkotus mennä Tampereelle..
Anttilassa oli mielenkiintonen alevaaterekki Fransan "mallikappaleita" (kas ikään kuin Hulluilla Päivillä..), löysin sieltä kympillä tollasen ihanan ruskean vetskaliivin, jossa paljon nepparisomisteita. Pientä univormuhenkisyyttä (kirjotetaanko toi v:llä vai f:llä?). Kivan tuntuista microkuitumatskua toi kangas, saattaa tosin olla melkoinen pölymagneetti.. Sorry kun on taas vähän hämärä kuva. Alla vielä ylivaloisat kuvat sekä olan neppareista että liivin nurjasta puolesta, jonka saumavarat on huoliteltu viininpunaisella satiininauhalla.
Shoppailumania..
Kirjoittaja Desthea
5 Loka, 2008
| Shoppailupäiväkirja
1053 lukukertaa | 7 kommenttia »
Alkuviikosta, ennen lähtöäni Helsinkiin, kaipasin akuutisti uusia alusvaatteita. Suuntasimme Johannan kanssa Myllyyn ostoksille. No kyllähän sieltä sitten jotain pientä heräteostoakin tarttui mukaan, kuten kuvassa näkyviä Glitterin pikkukorviksia. Irralliset korvikset kuvassa ovat eräästä toisesta paikasta josta kerron lisää myöhemmin tässä postauksessa.
Hyviä löytöjä ja huonoja neuloja..
Kirjoittaja Desthea
23 Syys, 2008
| Omat projektit, Shoppailupäiväkirja
611 lukukertaa | Kommentoi »
Pikaisesti muutama viikonlopun kirppislöytö. Löytyi matskua (jopa ihan kankaitakin) ja muutama vaatekappale ihan suoraan käyttöönkin. Näitä tällaisia perinteisen "antimuodikkaita" tapauksia taas, ei mitään mullistavia. Mutta sitäkin enemmän mun tyylisiä. 
Katumarketfiiliksiä sun muuta..
Kirjoittaja Desthea
15 Syys, 2008
| Menossa mukana, Shoppailupäiväkirja
661 lukukertaa | 3 kommenttia »
Pitihän se arvata että viikonloppuna väsyttää. Mutta nyt on taas vähän akkuja ladattu. Sain kuin sainkin perjantaina "juhla-asuni" ajoissa valmiiksi, kuvaa illan asustani laitan ehkä sitten kun saan niitä tädiltäni sähköpostilla, omasta kamerasta kun tyhjeni akut jo kemujen alkumetreillä.. Joka tapauksessa taisin ottaa vähän turhia paineita juhlien "pukukoodin" suhteen, paikanpäällä näkyi vähän sitä sun tätä kukkamekoista tennareihin ja punaiseen lakeriin.. ![]()
Lauantaina sitten tuli töiden jälkeen käväistyä tuolla Aura Street Marketilla jokirannassa, tässäpä siis muutamia kuvia sieltä.
Pikaiset sunnuntaikuulumiset..
Kirjoittaja Desthea
7 Syys, 2008
| Välihömppä, Kilpailut ja arvonnat, Shoppailupäiväkirja
515 lukukertaa | 4 kommenttia »
Aleviikko töissä viimeinkin ohi, huh mitä paahtamista. Kauheasti muuta tällä viikolla ei ole ehtinytkään, paitsi että nettikauppatekeleeni parissa olen kyllä päätäni raapinut melkein kaiken koneellaistumisaikani. Siitä lisää ensi viikolla..
Koitan myös saada kasailtua sitä lupailemaani kattavaa syysmuotipostausta tulevan viikon aikana.
Kuukausiarvonnan voittaja olisi elokuun osalta nimimerkki nanna-. Laitan sähköpostia tulemaan.. Kuten oli juttua, voittaja saa tällä kertaa valita palkintonsa tämän postauksen luomuksista, ja muitakin vaihtoehtoja varmasti keksitään elleivät vaikka satu voittajan tyyliin tai muihin tarpeisiin sopimaan. ![]()
Sain viimein hankittua itselleni havittelemani ralliruutukuvioisen vyön. Yleensä niillä on ollut hintaa jotain 10-20 euroa mutta tämän löysin nyt sitten viidellä eurolla Turun erotiikkamessuilta..
Messuilla tuli siis käväistyä tossa perjantai-iltana. Tuttuja näkyi kiitettävästi, muuten ei nyt ollut sen kummempi häppeninki ku yleensäkään.
Nyt olisikin sitten aika lopetella tämä höpönlöpöpostaus lyhyeen sillä täytyisi lähteä suuntaamaan kohti Helsinkiä ja Kaapelitehtaan Colors Festival -bileitä. Jei, Tiesto ja Alex Kunnari.
Jeps, kuulumisiin siis ensi viikon puolella!
Tomuista nostalgiaa..
Kirjoittaja Desthea
27 Elo, 2008
| Shoppailupäiväkirja, Elämä on, Aarteita ja löytöjä
1088 lukukertaa | 2 kommenttia »
Kameran korjauskustannusarvio oli sen verran suolainen että uuden hankinta lienee edessä. Siihen saakka saatte siis "nauttia" kakkoskamerani hieman kökömmistä otoksista. No, huonomminkin voisi kai asiat olla.. ![]()
Sekalaista asiaa taas. Tuossa ensin pari viimeisintä second hand -hankintaa. UFFilta löytynyt kapea valkoinen niittivyö on just sopivan notkea kiedottavaksi moninkerroin ranteeseen. Hopeanharmaa pikku neulebolero on puolestaan hankinta Huuto.netistä.
Se löytämisen riemu..
Kirjoittaja Desthea
4 Elo, 2008
| Menossa mukana, Shoppailupäiväkirja, Aarteita ja löytöjä
938 lukukertaa | 10 kommenttia »
En ole mielestäni tehnyt lähiaikoina kovinkaan paljon second hand -hankintoja mutta kas kun alkoi esittelemättä jääneitä nyt kuvaamaan ja kuvia käsittelemään niin kyllä siihen taas aikaa sai vierähtämään.. öh, olen ihan toivoton hamstraaja. ![]()
Viime viikosta sen verran, että tuossa ihan vaan pari kuvaa tunnelmista DBTL:n tiistai-illan WASP:in keikalta. Sen enempää en DBTL:ään osallistunutkaan tällä kertaa. Itse en mitään sieltä ihmispaljouden takaa keikalla nähnyt, lavakuvasta kiitokset Minjalle. Hyvin kuului kyllä ja olisi kuulunut alueen ulkopuolellekin, nimimerkillä seuraavalla kerralla en maksa lipusta. ![]()
Kiva lauantai..
Kirjoittaja Desthea
8 Kesä, 2008
| Menossa mukana, Välihömppä, Shoppailupäiväkirja, Omat asut
996 lukukertaa | 5 kommenttia »
Olipa eilen mukava päivä! Turku Design Week on käynnissä ja kävimme Josen kanssa pyörimässä Hansassa, missä oli Aura Street Marketin oheishäppeninki. Esillä/myynnissä oli paljon kivoja paikallisten nuorten suunnittelijoiden tuotteita. Kamerastani loppui akut juuri sopivasti ennen Yonon järjestämän muotinäytöksen alkamista mutta onneksi Josellakin oli kamera mukana. Muutama kuva onkin jo nähtävissä hänen uusimmassa postauksessaan.
Kolmannessa kuvassa (yllä) lähempää KUI designin tuotteita, aivan upeita nuo jokirantaprinttiset tekstiilit! ![]()
Nyt saittivinkkejä kehiin..
Kirjoittaja Desthea
5 Kesä, 2008
| Saittivinkit, Meemitys, Shoppailupäiväkirja
1242 lukukertaa | 5 kommenttia »
Arvon blogosfäärisurffailijat (ym.), haluaisin kysyä teiltä vinkkejä. Nykyään kun ei tunnu (varsinkaan tämän jumittavan koneen kanssa) aika riittävän millään ainakaan uusien blogien tutkiskeluun - ja näin kesäkuumalla tietysti mielellään muutenkin minimoisi tietsikan ääressä kulutetun ajan - niin haluaisin nyt udella, mitkä ovat mielestänne parhaita blogeja muoti/vaaterintamalla tällä hetkellä, ja miksi? Muotihömpän lisäksi itseäni kiinnostavat pitkälti samantyyppiset asiat mitä itsekin postailen kuten ompelukset, tuunaukset, kirppislöydöt, persoonalliset tyylit yms. Mitä hyviä tällaisia olen mahdollisesti missannut?? Nyt on oiva tilaisuus mainostaa myös omaa blogia! 
Moni on tehnyt näitä "mitä löytyy laukustani" -juttuja joten jospa nyt minäkin. Isosta punaisesta tämän hetken lempparilaukustani ei nyt löytynyt mitään kamalan jännää, ihan perussettiä eli lompakko, pienempi rahapussi, kännykkä, avainnippu, kalenteri, aurinkolasit, minihiusharja, erinäisiä papereita, nenäliinoja, muovipussi, meikkipussukka sisältöineen, Fenix-juoman jämä sekä pikkusälää kuten muistitikku, Kipikude-mustekynä, taburasia, mittanauha, kokoontaittuvat sakset, kissasytkäri sekä hiuslenksuja. Niin ja digikamera joka ei sattuneesta syystä päässyt kuvaan mukaan. ![]()
Tässäpä vielä pari eilistä uffilöytöä; Onlyn hauska ananastoppi sekä Vero Modan keltainen verkkotoppi. Miksiköhän muuten noi hedelmäkuosit alkaa aina kesällä houkuttaa..? ![]()
Uffistuffia..
Kirjoittaja Desthea
23 Touko, 2008
| Tuunausvinkit, Omat projektit, Shoppailupäiväkirja
1705 lukukertaa | 7 kommenttia »
.. taas kerran. Eli kirppislöytöhöpinää. UFFin naapurissa asuminen ON vaarallista, ehkä täytyis pitää taas hieman taukoa, heh.. Ajattelin nyt esitellä hieman mm. euronpäiväsaalista. Viereisessä kuvassa pinossa juttuja joita olen ostanut lähinnä materiaalin/kuosin vuoksi jotakin uusiokäyttöä varten, suurin osa nimenomaan sieltä euron päiviltä. Mutta jotain ihan suoraan omaan käyttöönkin kelpaavaa löytyi, tai ainakin melkein suoraan. ![]()
Pilkettä ja löytöjä..
Kirjoittaja Desthea
17 Touko, 2008
| Menossa mukana, Shoppailupäiväkirja
1600 lukukertaa | 4 kommenttia »
Mun pitäis kyllä ryhdistäytyä tän blogin pitämisen kanssa, ihan ihme lepsuilua nykyään.
Hävettää varsinkin kun kuulee muotinäytökseen mennessään itseään kutsuttavan (leikkimielisesti) 'mediaksi'. Kiitti tytöt, tuon vuoksi on jo varmaan pakko vähän skarpata, haha. Voihan media, aika hiljaiseloa ollut kyllä täällä, ainakin tapahtumarintamalla. Vaan nyt sain tosiaan sentään raahattua itseni opiskelutovereiden järkkäämään muotinäytökseen Börsiin eilen illalla. Siitä siis pientä raporttia. Ja muutakin hömppää lisäksi.
Pikapikaa..
Kirjoittaja Desthea
13 Touko, 2008
| Välihömppä, Shoppailupäiväkirja
1141 lukukertaa | 7 kommenttia »
Pikainen postaus ennen töihinlähtöä. Niin, tämänkin viikon piti taas olla vapaata mutta kas kummaa olen taas menossa töihin. Sain sentään itseni ylös sängystä sen verran ajoissa että kerkiän tännekin heittää muutaman sanasen.
Kävin sitten viimein kampaajalla. Päädyin vaan vaalentamaan jälleen juurikasvun ja tällä kertaa lisättiin oransseja raitoja. Kävin "maalaiskampaajalla" joten olin hieman epäluuloinen mutta lopputulos on kuitenkin ihan ok. Tässä mahtava itseotettu kuva sotkuisesta, työpäivänjälkeisestä tukasta, piti jotain tekemistä keksiä autossa muita odotellessa. ![]()
Tässä parit viime aikojen uudemmat korut. Isot valkoiset roikkupallot on Glitteristä, ostin ku oli halvat ja simppelisti erikoiset. Melko painavat ovat kyllä, saa nähdä tuleeko käytettyä. Muut, värikkäämmät korut ovat ihania kirppislöytöjä. 
Olin muuten eilen polttariensuunnittelumiitingissä. Mikähän vika mussa on kun en sitten yhtään kestä akkojen hösläyskokouksia joissa yritetään kovasti suunnitella jotakin? Mulle tulee suorastaan paniikinomainen tarve keksiä jokin tekosyy liueta paikalta. Olenkohan ainoa..?
Sekalaisia kuulumisia..
Kirjoittaja Desthea
5 Touko, 2008
| Omat projektit, Kilpailut ja arvonnat, Shoppailupäiväkirja, Omat asut
2624 lukukertaa | 8 kommenttia »
Vihdoin vähän vapaata töistä. Harmittaa kun on blogi jäänyt vähemmälle huomiolle, tosin osittain se johtuu siitäkin, että läppärini on edelleen huollon tarpeessa eli ju-mit-taa eikä tällä ole kovin kiva tehdä yhtään mitään. No jospa se nyt kiltisti antaisi mun tehdä tämän postauksen ilman suurempia hermojen menettämisiä.. ![]()
Kuukausiarvonta-asiaa! Varasijalla olleen MouMou:n toive toteutui ja maaliskuun palkintomeikit lähtevät nyt sitten hänelle. Ajattelin jatkaa meikkilinjalla ja lahjoittaa huhtikuun voittajalle Oriflamen uutuuskynsilakan (Visions V* Galactic Fantastic Nail Polish). Voittaja saa valita kuvassa näkyvistä kolmesta sävystä (hileinen hopea, pinkki tai turkoosi) mieleisensä. Ja pidemmittä puheitta kerrottakoon, että huhtikuun voittaja on lispet ja varasijalla tällä kertaa shandi. ![]()





















