Missio suosittelee..
Kirjoittaja Desthea
23 Heinä, 2007
| Muotimissio, Saittivinkit
3252 lukukertaa | 7 kommenttia »
Uusia muotiblogeja tuntuu syntyvän yhä vain kiihtyvällä vauhdilla. On lähes mahdotonta "pysyä kärryillä" ja tämän vuoksi varmasti monia kiinnostavia blogeja ja/tai postauksia menee itseltä myös ohi. Vanhoissa, "tutuissa ja turvallisissa" tulee pitäydyttyä myös sen takia, että melko suuri osa uusista blogeista tuntuu olevan huonosti toteutettuja tms. Myös ikäerot vaikuttavat asiaan; kaikki varhaisteinien hömpötykset ja ihqutukset eivät välttämättä kiinnosta yli parikymppistä lukijaa. 
Tässä nyt sadannen postaukseni kunniaksi pientä selontekoa omista suosikkimuotiblogeistani.
Jatkoa:
Ulkomailla asuvat suomalaiset tuovat mukavaa erilaista näkökulmaa muotiasioihin. Tästä hyviä esimerkkejä Tukholmassa asuvan Mintun Go 4 it vol. 2 ja Lontooseen asettuneen Matleenan sokeria kans. Kumpikin tarjoaa myös ammattimaista otetta sillä ovat "alan ihmisiä". Mielenkiintoisia, monipuolisia juttuja, innovatiivisuutta sekä ystävällistä ja sopivan aikuismaista (ei liian!) asennetta. ![]()
Myös pupulandian Jenni kirjoitteli aiemmin ulkomailta, Brysselistä, mutta nyt taasen koto-Suomesta, mikä ei ollenkaan haittaa; Jennin blogi on joka tapauksessa loistavaa ja laadukasta luettavaa; selkeää, pirteää ja monipuolista asiaa.
Annabellen Lost in the Fashion Wonderland taitaa olla kirjoittajan ikäryhmässä laadultaan kärkipäätä. Persoonallinen ote ja kirjoitustyyli, monipuoliset juttuaiheet, sopivankokoiset selkeät kuvat. Muutenkin mukavan oloinen tyttö.
(edit: sittemmin lopetettu)
Vendetan Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury viehättää värikkäillä ja hyvälaatuisilla kuvillaan ja kollaaseillaan sekä kekseliäillä, hyvin kirjoitetuilla postauksillaan. (edit: sittemmin lopetettu)
Pääosin kirjoittajan omia asuja esittelevistä blogeista suosikkejani ovat tällä hetkellä Alinean Takaisin kuosiin sekä ia:n colour me !. Kummassakin kivat ja selkeät kuvat sekä ihanan monipuolisia ja vaihtelevia tyylejä.
Mieleeni on myös monien muidenkin kestosuosikki Sallan fashion, joka on melko monipuolinen ja esittelee mukavan värikkäitä ostoksia. (edit: nykyisin nimellä Focus on Fashion)
Ihan jo tätä postausta varten tekemässäni pikakatsauksessa huomasin pari minulta jostain syystä vähemmälle huomiolle jäänyttä blogia joita aion nyt varmasti seurata tarkemminkin, tällaisia esim. Windan Kiiltokuvamaailmani sekä Purple Passion. (edit: nykyisin nimellä Vanilla Cupcakes)
Eräs uudemmista blogeista, jonka alku vaikutti mielestäni lupaavalta, on Pihlajan Pretty-day-blog. Blogi ei ole nähtävästi nyt päivittynyt vähään aikaan mutta toivotaan että jatkoa olisi vielä tulossa! (edit: lopetettu)
Mielenkiinnolla jään myös seuraamaan uuden, hieman erilaisen tulokkaan, FinnFlairin kehittymistä.
Ja eipä unohdeta loistavaa, persoonallista "miesvahvistustamme", Vesa Silveriä!
Muotiblogien lisäksi lueskelen useita lähinnä omia tekeleitä ja ajatuksia esitteleviä "vaateblogeja", kuten adelheidia.
Blogeissa kiinnitän aika paljon huomiota tekstin ja kuvien laatuun. Ylisuuret, hitaasti latautuvat kuvat ärsyttävät, samoin huonolaatuiset tai mittasuhteiltaan vääristyneet kuvat. Huolellisesti kirjoitetun tekstin ei tarvitse missään nimessä olla kuivaa; huumori ja jonkinlainen pieni "särmä" on aina paikallaan. 
Kertokaapa muutkin vaikka vähän omista suosikeistanne!
7 kommenttia
Seurailen myös satunnaisesti ulkomaisia blogeja, mutta niitä en tsekkaile päivittäin.
Tässä vielä lopussa mainitsemieni blogien osoitteet siltä varalta, etteivät ole ennalta tuttuja. :)
http://ranna.vuodatus.net/
http://rusetti.blogspot.com/
http://www.kikisthing.blogspot.com/
Vai puhutko nyt hyvä laatuisista kollaaseista?
Tarkoitin sekä kuvia että kollaaseja. Vendetan kollaasit ovat yleensä hyvin tehtyjä ja tasapainoisia kokonaisuuksia. Tiedän, että kaikki eivät pidä esim. hänen "linnunsiipihäivytyksistään" mutta minun mielestäni on vaan hyvä että bloggaajilla on erilaisia, persoonallisia kuvanmuokkaustapoja. :)
Kommentoi
| « Miehistä näkökulmaa.. | Löytöjä ja somistusta.. » |