Muotia 120 vuotta sitten..
Kirjoittaja Desthea
11 Heinä, 2007
| Muotimissio, Teematyyli, Huomiopointti
1362 lukukertaa | 6 kommenttia »
Löysin erästä kämppää raivatessa tällaisen kirjan; Sata vuotta sitten, 1888. Kirja on siis ilmestynyt 1980-luvulla ja esittelee sadan vuoden takaisia lehtijuttuja, uutisia sun muuta. Kirjasta löytyy myös hupaisia piirroskuvin varustettuja muotijuttuja joista tässä muutamia poimintoja. Tein lisäksi vertailun erään asun ja tämän päivän muodin välillä. ![]()
Jatkoa:
"On aika ruveta suunnittelemaan kevyempää vaatetusta kevääksi ja kesäksi", julistaa 1888-vuoden helmikuussa julkaistu artikkeli. Tässä huvittavia suoria lainauksia tekstistä:
"Onnellinen se, jolla on hyvä kotiompelija; säästyy monen monilta sovituskäynneiltä ja voi nopeuttaa työtä vaikkapa harsinlankoja purkamalla. Ellei sitten ole niin ompelutaitoinen, että pystyy itse sovitusnuken avulla valmistamaan vaatteensa - ja uudistamaan vanhat. Nykyajan vaatteissa on niin runsaasti kangasta, että ellei se riitä uudeksi leningiksi äidille niin ainakin tyttärelle.
Aikamme käy yhä urheilullisemmaksi - terveellistä tai ei - ja niinpä olemme painottaneet kevään ja kesän muotikuvamme ulkoilullisesti. Nauttikaamme raikkaasta ilmasta niin kauan kuin siihen on mahdollisuus puistoissa, tenniskentillä, meren rannalla, rohkeimmat purjehtimassakin."
Niin, siinäs kuulitte, nauttikaamme kesästä. Mutta varokaa sitä purjehtimista.
Pukeutuminen on tarkkaa hommaa, joten tämäkin juttu antaa siihen tiukat ohjeet:
"Kesäkangas on puuvilla, vain juhlatilaisuuksissa käytämme silkkiä, ja silloin pitääkin olla suuri juhla."
"Hameen helmaa voi myös hieman lyhentää ainakin silloin, kun selvästi on kysymys urheilusta - puistokävelyllä lienee syytä tyytyä normaaliin pituuteen."
"Paljain päin emme esiinny ulkona jo pelkästään auringonpaisteen vuoksi. Kukapa haluaisi teerenpilkkuja ja poikatytön mainetta!" ![]()
Lisäksi juttu valistaa, että "Tennis on kaikille naisille sopivaa urheilua, mutta se vaatii oikeat vaatteet, jotka eivät estä ruumiin liikkeitä". Ja tuossa kuvassa olisi sitten niitä "sopivia tennisasuja". Tennis, anyone? ![]()
Näissä kuvissa puolestaan esitellään sen ajan biitsimuotia. Hieman on sekin muuttunut ajan kuluessa..
Tämän rannalla käyskentelevän neitosen asu muistuttaa joistakin nykypäivän trendeistä. Tuosta tulee hiukan mieleen playsuit. Vyötäröä korostava vyökin löytyy. Ja onhan noita monenlaisia huiveja, turbaaneja yms. myös tämän hetken muodissa. ![]()
Tsekkasin millaisia voisivat olla kyseisen asun "modernit versiot". Alla löydöistä koottu kollaasi, jossa on hieman hipahtavaa henkeä. Kaikki kuvat Urban Outfitters. Aika hauskaa hommaa tuollainen vertailu. ![]()
Kirjan loppupuolelta löytyy juttu jossa annetaan "joitakin melko nopeasti valmistuvia joululahjaehdotuksia taitaville ja ahkerille lukijattarille". Vyön kuva on kyseisestä jutusta. Jutun "tarve-esineet" ovat ilmeisesti siihen aikaan olleet kova sana mutta nykyihmiselle melko vieraita. Vai olisiko sinulla tarvetta nuottikotelolle, jalkapussille tai päivänvarjon matkasuojukselle? 
(Kirja on Tammen kustantama ja Suuren Suomalaisen Kirjakerhon historiallinen vuosikirja -sarjasta, vuodelta 1987)
6 kommenttia
"Paljain päin emme esiinny ulkona jo pelkästään auringonpaisteen vuoksi. Kukapa haluaisi teerenpilkkuja ja poikatytön mainetta!"
Kuinka loistavaa :D Vähänkö naureskelin.. Hatut takasin katukuvaan ja nopeasti!! Haluisin opiskella pukuompelijan jälkeen modistiksi, eli sitten teen kaikille haluaville hattuja :)
- kandee tosiaan olla varovainen urheilun kanssa, eihän sitä tiedä miten vaarallista se on! ;D
Eipä silla palkinnolla kiire ole. En edes tiedä mihin osoitteeseen se kannattaa toimittaa :D on muutto edessä piakkoin. Nyttenkin jo olen kolmessa osoitteessa :D
Kommentoi
| « Tyyliä elämän ehdoilla.. | Viime viikko tiivistettynä.. » |





