Maanantaimietteitä..
Kirjoittaja Desthea
10 Maalis, 2008
| Muotimissio, Välihömppä
635 lukukertaa | 15 kommenttia »
Postaan jo ekan työpäivän iltana, mikä saavutus! Ajattelin tänään tuottaa sekalaista ajatuksenvirtaa listamaisessa muodossa, monta pientä kärpästä (asiaa) samalla iskulla siis. ![]()
Jatkoa:

1. Kierrätys. Sehän on nykyään varsin laaja käsite. Kierrätys tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun kulttuurillisen asian käyttämistä hyödyksi uudessa yhteydessä, määrittelee Wikipedia. Silti tulee välillä hölmö olo jos sanoo esim. tekevänsä koruja kierrätysmateriaaleista, sillä jotkut tuntuu vielä nykypäivänäkin saavan siitä päähänsä vain sellasen mielikuvan, että tyyppi on suunnilleen sulattanut jotain metalliromua uusiksi jutuiksi tai tonkinut jotain muuta suoranaista jätettä uusiokäyttöön. Ja sit tulee niitä kysymyksiä että "Ai mistä tää sitte on tehty?", vaikka kyseessä olisi varsin selkeästi vain käytetyistä koruista puretut osat. Onkohan termi siis liian harhaanjohtava? Mitenkähän se sitten olisi parempi ilmaista? Tekee koruja hyödyntäen kierrätysosasia..? Öh..?

2. Helsinki. Sinne viikonlopuksi! Perjantaina Rihanna ja loppu viikonloppu muuta hengailua. Olisin kiinnostunut tutustumaan paremmin Helsingin alueen kirppistarjontaan. Nyt siis vinkkejä kehiin! Minne kannattaisi mennä lauantaina? Entä sunnuntaina? Onko sunnuntaikirppikset sielläkin julmetun aikaisin? Kaikenlainen info tervetullutta!

3. Patellavyö. Niin eli siis mikä? Nyt faktaa kehiin, että meinaako tuo patellavyö vyötärövyötä vai joustovyötä vai mitä se niinku aivan tarkalleen on?! Kun ei oikein kukaan tunnu varmaksi tietävän mutta silti termiä joka puolella viljellään. Valaiskaa blondia.
4. Poseerausasennot. Hämääkö ketään muuta koskaan se, että asukuvissa poseerataan (varsinkin korkkareissa) varsin usein silleen hassun länkisäärisesti jalkaterät sisäänpäin käännettyinä..? Onkohan se jokin sellainen asento johon vaan alitajuisesti asetutaan kun kameran linssi osoittaa kohti vai onko se jotenkin suunniteltua? Tuollaiset "laumailmiöt" on jotenkin kiinnostavia..
Tajuan toki asiaan liittyvän "söpistelyefektin". Usein vaan tulee mieleen, että eikö sellainen asento ole hieman.. hmm.. epäergonominen? Tai epämukava? (Myönnetään kuitenkin sivuhuomautuksena, että osassa noista esimerkkikuvista on kyllä aika kivannäköisiä kenkiä.. heh.. kuvat Face Hunter ja Hel Looks.)

5. Kengistä puheen ollen. Onko kukaan tsekannut Pirkan & Andiamon kenkäsuunnittelukilpailun finalisteja? Kilpailun taso ei mielestäni ole mikään hirveän päätähuimaava, mutta Lassille tai Johannalle voisin ehkä oman ääneni heittää. Kannattaa muuten äänestää, mikäli Andiamon lahjakortti kiinnostaa, niitä arvotaan viikottain.
6. Miehet pillifarkuissa. Tästähän kirjoitin jonkin aikaa sitten. No nyt osui Hel Looksissa silmiin sellanen esimerkki että oksat pois! Kas tässä. ![]()
15 kommenttia
Ja tuo mies pillifakuissa, oon itekkin tuijotellut sitä muutaman kerran
Vyöstä mulla on ihan oma teoria: eli tekkasin mm. Wikipediastain että mitäs se patella tarkoittaa -> johtopäätöksenä että, joustovyö (alunperin 80-luvulta) jossa on lukossa polvilumpiota muistuttavia palluroita olis se alkuperäinen patellavyö ja siitä sitten tavikset ovat yleistäneet kaikki joustovyöt patellavöiksi. (Sulta löyty kanssa tällainen vyö jossain postauksessa, lukko kait oli joku kirpparilöytö...)
Hirveän näköinen. Ihan todella fyysisesti tekee pahaa katsoa tuollaista.
Jos sulla on paljon aikaa, niin voisit ehkä tykätä myös Hakaniemen hallin yläkerrassa olevasta Punainen lanka -liikkeestä, jossa siis paljon erilaisia ompelutarvikkeita.http://www.punainenlanka.fi
Hallin yläkerrassa muitakin kivoja kojuja ja Marimekon myymälä.
Kiinnitit kiinnostavasti huomiota poseerauksen laumailmiömäisyyteen. Minusta tuntuu, että monet muotibloggarit jäljittelevät kuvissaan vaikutusvaltaisten bloggareiden asettamaa mallia. Mitä Susie edellä, sitä muut perässä. Tämä on ihan jees ja kukin tyylillään, mutta on myönnettävä, että jossakin vaiheessa toiselta ryysitty poseeraustapa paistaa läpi ja antaa bloggaajasta varsin teennäisen kuvan. Itse palaan uudelleen ja uudelleen sellaisiin päivän asuja esitteleviin blogeihin, jossa bloggarit uskaltavat pistää itsensä ja ikioman persoonansa likoon. Esimerkiksi Agathen (http://stylebytes.net) kuvat ovat kaikessa sumuisuudessaan ihanan naisellisia ja jotenkin niin aitoja.
Ja ristus sentään mitkä pillit :O
Eikös patellavyö ole sellainen kasarikuminauha vyö mikä on sillain rypytetty... tuo kuvan vyö ei mielestäni ole patella, en tosin tiedä faktana tätäkään :)
Poseerauksista vielä...Osalla varmaan on just tuo toisilla nähty ja sieltä kopsattu. Osalla ehkä sitte sellanen poseeraamisen aiheuttama vaivautunu olo tekee ton (niinku nuorena ku ei tienny mihin kädet laittas...) Itse huomasin (ja kaverit)itelläni tuon jalkajutun jotain 10 vuotta sitte esim. liikennevaloissa, kassajonossa tai koulun ruokalan jonossa seisoessa. En kyllä tiiä miksi mun jalka menee niin, mut niin se vaan tekee. Kuvastaa ehkä ujoutta...?
Mutta sitte esim. kenkäkuvia ottaessa se on ihan vaan söpöstelyä ja on jääny mulle mieleen jostain japanilaisista vaate/muoti/tyyli kuvista mitä oon nähny joskus aiemmin.
Ja hei, kiva, kun vinkkasit kilpailusta! Huomasin sen duunissa lehteä selaillessani, mutta unohdin tietysti kotiin päästyäni käydä osallistumassa lahjakortin arvontaan.
Jose: sitä mäkin vähän arvelin että se on pitkälti jonkinlainen tiedostamaton juttu.. :)
Kommentoi
| « Kauniita kuvia.. | Palkintojen jakoa.. » |


