Kultaa ja messuhömppää..
Kirjoittaja Desthea
27 Loka, 2008
| Menossa mukana, Omat projektit, Omat asut
633 lukukertaa | 1 kommentti »
Lauantaina oli kaverin kimppakämpän perinteiset "oktoberfestit" (= ihan tavalliset kotipirskeet) ja ryhdyin sitten vielä iltasella hetken mielijohteesta ompelemaan uusia housuja. Toteutukseen pääsivät kultapökät, joihin löysin vastikään sen strechfarkkukankaan. Tein housut todella pikapikaa ja ehkä ihan hyväkin ettei tullut panostettua sen enempää, osoittaa meinaan sen verran jo kulumisen merkkejä se kultapinta, että viimeistään pesun jälkeen housuista tulee todennäköisesti joko hienot tai aivan kamalat. Lopputulos ei muutenkaan ollut ehkä niin kiva kuin odotin, mutta ehkä johtuu siitäkin etten ole tottunut näkemään päälläni mitään kultaista.. 
Jatkoa:
Pari yksityiskohtakuvaa sekä asukuvaa noista kultahousuista. Noissa etuosan "poimuissa" kulumat ovat jo nähtävissä. Bileissä asun muina osina toimivat mm. musta toispuoleinen toppi sekä Glitterin musta-kultainen clutch (ei tullut kuvaan). Sunnuntain messuasussa topin päällä musta "kietaisubolero" (jolloin sai aikaan jänskän pääntien) sekä lisäksi mukana Lindexin laukku ja Onlyn joustovyö.
Sunnuntaina kävimme nimittäin mutsin kanssa pyörimässä Osaava nainen -messuilla. Kumma miten tollasissa hömppätapahtumissakin saa aikaa kulumaan vaikka muka meinaisi vaan pikaisesti vilkuilla läpi. Niin no oman aikansa vievät toki tuttujen kanssa juoruilut..
Muotinäytös oli hirveä pettymys verrattuna viimevuotiseen. Se oli aivan liian lyhyt ja täten melko sisällötön ja tylsä. Toteutuskin oli kehno, minkä huomasi etenkin mallien epävarmasta ja hermostuneesta liikehdinnästä ja toistensa vilkuilusta. Olisin odottanut myös enemmän varsinaista vaatesisältöä ja kokonaisia asuja, näytös kun tuntui nyt koostuvan enimmäkseen asusteista ja koruista, joiden "pohjaksi" oli joka toiseen sisääntuloon vaan ommella surautettu jotkin säkkimekot jostain tummasta randomkankaasta. En viitsinyt ottaa montaakaan kuvaa, tuossa nyt muutama mielenkiintoisimmasta päästä oleva esimerkki. Viimeisten kuvien takki on aikas kiva..
Tein lisäksi näytöksessä huomion, että Friendtexin vaatteet (se kotikutsuhommeli) eivät näytä erityisen hyvin tehdyiltä. Mikä ei kai sinänsä ole suuri yllätys, laatuhan ei valitettavasti (ainakaan oman kokemukseni mukaan) ole aina ihan ykkösprioriteettina näissä kotimyyntikonsepteissa (vaikka mitä väitettäis). Mielestäni koko ilmiön suhteen on muutenkin vähän karannut mopo käsistä kun joka tuutista työntää jotain pyramidihumpuukia eikä ihmiset tunnu tajuavan että Suomi on liian pieniväkilukuinen maa siihen että joka toinen olisi mukana jossain hömppäbisneksissä. Mutta joo.. ei siitä nyt enempää tällä erää..
Ja hieman liittyen siihen näytöskuvien takkiin, sovittelin eräällä messuosastolla hieman samantyyppistä vyöllä kiristettävää kevyttoppista ja ihastuin totaalisesti. Istui hyvin päällä, tuntui hirmu lämpimältä ja pintamateriaali oli jotain niin pehmoisen tuntuista satiinia että sitä ois voinut hipelöidä koko päivän. Pulleaksi täytetty kaulus oli hauska yksityiskohta ja tuntui aivan ihanalta kaulaa vasten. Mutsin ottama kuva ei nyt oikein tee oikeutta, ei minulle eikä takille, heh. Värikin näyttää ihan mustalta, takkihan oli siis oikeasti kauniin luumunvioletti. Samaa takkia oli myös hiekanvaaleana. Hinta ei sitten ollutkaan niin ihana; 89 euroa, eli aivan liikaa budjetilleni. Ja mikä ketuttaa vielä enemmän on se, että kyseinen takki tulee kuulemma nyt jälkeenpäin nettiin myyntiin yli 200 euron hinnalla... Eipä sillä etteikö tuollaisia saisi halvemmallakin mutta kun kyseinen yksilö tuntui vaan jotenkin niin ihanalta päällä. Ääh.
Mainittakoon vielä, että takin myyntipaikka tulee olemaan Asu-Astra.
Eräs jänskä uutuus johon törmäsin, olivat S.T.A.M.P.S.-kellot, joita somaNet-nettiputiikki on vastikään alkanut tuoda maahan. Irralliset kellotaulut tarjoavat mahdollisuuden muunnella rannekellon lookia vaikka asun mukaan. Kuva-aiheet ovat todella hauskoja ja kekseliäitä. Kello-osaa voi käyttää myös kaulakoruna tai kiinnittää tarralla sellaisenaan haluamaansa paikkaan. Nahkarannekkeet maksavat 16-20 € ja kellotaulut 22 €, postituskulut sisältyvät hintoihin. SomaNet myy myös tyylikkäitä ja persoonallisia sisustustavaroita sekä kauniita koruja. Myös kivoja korunaulakoita oli messuilla mukana, harmi kun en älynnyt ottaa kuvaa, ilmestynevät kuitenkin nettikauppaan piakkoin. Kuvat tässä ovat somaNetin sivuilta. Kiitoksia Annelle mukavasta juttutuokiosta!
Vielä sekalaista kuvamateriaalia. Palatakseni kotimyyntiaiheeseen, pysähdyin sen verran Avonin osaston luona, että kerkesin ihastua erääseen luomiväripuikkoon. Kuvassa erottuukin ehkä käteni päällä oleva "sateenkaari" kokeilemiani sävyjä. Olisin halunnut lisätä tähän kuvan tai edes tuotteen nimen, mutta molemmat tietokoneeni jumiutuivat kun yritin selata Avonin mokomaa nettikatalogia, höh. (Mielestäni Flashin käytön voisi muutenkin kieltää lailla.) En onnistunut paikallistamaan kyseistä tuotetta myöskään saamastani joulukuvastosta. MouMou, auta!
Kyseinen luomiväri oli semmosta hohtavaa jauhetta eyelinerin näköisessä putkilossa, josta sitä laitettiin sellaisella pullealla teräväkärkisellä aplikaattorilla (vaikea selittää). Värivaihtoehtoja oli tosi paljon ja väri oli ihanan peittävää ja helposti levittyvää, varsinkin hopea vaikutti mielettömän upealta. Niin ja se oli tarjouksessa, oiskohan hinta ollut 7,90 €..? Mitä se oli ja miten saisin sitä haltuuni? ![]()
Ai niin, lisäksi yllä olleessa kuvasarjassa näkyi ostamani turkoosi kivisormus sekä mutsin ostamat ranne- ja kaulakoru jotka mätsäsivät täydellisesti hänen tunikaansa. Viimeisenä vielä Valittujen Palojen lehti jonka sai kaupanpäällisiksi kun osti älyhalpoja Möllerin Tuplia, hieman muuttunut tuo VP:n lehden lookki siitä kun oon viimeks jossain sellaisiin törmännyt vuonna kirves.. ![]()
1 kommentti
Kommentoi
| « Matka kohti omaa nettikauppaa.. | Gootahtava inspiraatio.. » |





