Kommentoinut : Pii [Vieras]
Olis kiva jos edes joskus tämä viikon persoona olis sellanen, jolla ihan oikeasti on jotain mielenkiintoista pukeutumisessaan ja tyylissään. Tähän mennessä kaikki olleet seppälä/h&M, t-paita ja farkut tyyppejä, joita on kadut pullollaan. Ei sillä että kyseisessä basic-pukeutumisessa mitään vikaa olisi mutta se on kovin mielenkiinnotonta etenkin tällaisen juttusarjan aiheeksi.
07.07.2007 @ 21:00
Kommentoinut : Desthea [Jäsen] Sähköposti
Niin, blogini pyrkii tuomaan esiin varsinkin suomalaista pukeutumiskulttuuria mahdollisimman realistisella tasolla, joten koska kadut ovat pullollaan basic-tyyppejä, niitä on myös viikon persoonina väistämättä melko paljon. En kysele keneltäkään etukäteen ("kai shoppaat muuallakin kuin H&M:ssä?" tms.) joten en yleensä itsekään tiedä minkälainen juttu kyseisestä tyypistä on tulossa. Itsekin olen toki toivonut persoonallisia ja kattavia vastauksia mutta vaikea siihen on ketään pakottaakaan.

Juttusarjan aloittanut Minna oli mielestäni hieman tavanomaista persoonallisempi tapaus ja tämän viimeisimmän Tonin halusin mukaan koska mielestäni hän on hieman tavanomaista suomalaista miestä kiinnostuneempi ja tarkempi tyylistään ja varsinkin hiuksistaan. Noiden välissä on sitten ollutkin vähän sellaista "tasasempaa" porukkaa.

Kiitos kuitenkin palautteesta ja toki viikon persoonaan pyritään jatkossa saamaan mukaan myös erikoisempia persoonia! :)
15.07.2007 @ 21:04
Kommentoinut : Venla_the_hottis [Vieras] Sähköposti
*****
Oot tossa ekas kuvas tosi söpö <3
15.08.2008 @ 19:13
Kommentoinut : Venla_the_hottis [Vieras] Sähköposti
*****
Mä ja mun serkku lovetetaa sua ;D
31.10.2008 @ 13:10
Kommentoinut : emmih ja venlahh [Vieras] Sähköposti
*****
soot tosi ihana<333 :----)
11.11.2008 @ 13:01

Kommentoi


Sähköpostiosoitteesi ei tule sivuille näkyviin.

Sivujesi URL-osoite tulee näkyviin.
HeikkoLoistava (ei pakollinen)
(Rivinvaihdot muutetaan <br />-merkinnöiksi)
(Name, email & website)
(Allow users to contact you through a message form (your email will not be revealed.)
« Rahastuksen makua..Arvonnan tulos.. »